Yhteistyö terapian ytimessä – ajatuksia ”World Solution Focused Dayn” äärellä

Steve de Shazerin artikkeli The Death of Resistance (suom. Vastustuksen kuolema) hyväksyttiin 3.5.1984 julkaistavaksi Family Process -lehdessä. Artikkelissa käsitellään terapeuttista muutosta, vastustuksen käsitettä sekä yhteistyön tekemisen hyödyllisyyttä terapeuttisessa kontekstissa.

Artikkelissa de Shazer kuvaa miten terapeutti ja asiakas muodostavat yhdessä systeemin, terapiasysteemin. Se, mitä terapiassa tapahtuu, syntyy vuorovaikutuksessa tässä systeemissä. Terapian haasteet ja ”jumit” voidaan nähdä palautteena siitä, miten vuorovaikutus toimii ja ne ohjaavat yhteisen suunnan ja vuorovaikutuksen tarkasteluun ja tarkentamiseen. Miten yhteistä ymmärrystä ja asiakkaalle merkittävää muutosta luodaan yhdessä keskustelemalla?

de Shazer käyttää artikkelissaan vertausta tenniksen pelaamisesta kuvatakseen kahta erilaista tapaa ymmärtää terapeuttinen vuorovaikutus. Kun vuorovaikutusta jäsennetään vastustuksen käsitteen kautta, terapeutti ja asiakas ovat toisiaan vastaan pelaavia, jolloin terapia näyttäytyy kamppailuna. Yhteistyöhön perustuvassa näkökulmassa he ovat samalla puolella verkkoa, toimien kohti yhteistä tavoitetta. Tällöin huomio siirtyy yksilöiden ominaisuuksista siihen, miten yhteinen toiminta rakentuu.

Vastustus ei ole asiakkaan ominaisuus, vaan se voidaan nähdä merkkinä siitä, että yhteistyö ei ole vielä löytänyt toimivaa muotoaan. Tämä siirtää huomion pois asiakkaan “vaikeudesta” kohti vuorovaikutuksen säätelyä: mitä pitäisi tehdä toisin, jotta yhteistyö alkaisi toimia paremmin?

Tämä systeeminen näkökulma avaa kiinnostavan yhteyden myös psykoterapiatutkimuksessa laajemmin esiin nousseeseen common factors -ajatteluun.

Psykoterapioiden vaikuttavuutta tutkittaessa on havaittu, että eri terapiamuotojen vaikuttavuus ei selity pelkästään yksittäisillä menetelmillä tai tekniikoilla, vaan eri lähestymistavoille yhteisillä tekijöillä. Näitä niin sanottuja common factors -tekijöitä ovat muun muassa yhteistyösuhde, asiakkaan kokemus kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisesta, yhteisesti rakentuva työskentelyn suunta sekä toivon ja muutoksen mahdollisuuden vahvistuminen.

Keskeinen havainto on, että nämä tekijät näyttävät olevan keskeisesti läsnä eri terapiamuodoissa, riippumatta teoreettisesta viitekehyksestä. Samalla on kuitenkin tärkeää huomata, että pelkkä hyvä yhteistyösuhde ei itsessään vielä riitä selittämään terapeuttista muutosta. Yhteistyö toimii perustana ja edellytyksenä, joka mahdollistaa varsinaisten muutosprosessien käynnistymisen.

Tässä mielessä ratkaisukeskeinen työskentely voidaan ymmärtää tapana tehdä nämä yhteiset tekijät näkyviksi ja aktiivisiksi käytännön työssä. Ratkaisukeskeiset kysymykset, tulevaisuussuuntautunut keskustelu, poikkeusten etsiminen ja pienten edistysaskelten systemaattinen huomioiminen eivät ole pelkästään tekniikoita. Ne suuntaavat vuorovaikutusta tavalla, joka vahvistaa toivoa, selkeyttää yhteistä ymmärrystä ja tekee yhteistyöstä konkreettisempaa. Vaikka ajattelu on kehittynyt psykoterapian kontekstissa, sama yhteistyön ja palautteen merkitys näkyy laajasti myös muussa ratkaisukeskeisessä työskentelyssä, kuten työnohjauksessa, organisaatioiden kehittämisessä ja coachingissa.

World Solution Focused Day palauttaa huomion siihen, mikä usein jää kiireessä näkymättömäksi: pienet muutokset tavassa kohdata, kysyä ja kuunnella ovat usein ratkaisevia terapeuttisen ja muunkin ratkaisukeskeisen työskentelyn onnistumisessa. Ratkaisukeskeisyyden päivä ei juhlista pelkästään ratkaisukeskeistä terapiaa, vaan myös muuta sellaista työtä, jossa muutos syntyy toimivassa yhteistyössä.

• de Shazer, S. (1984). The death of resistance. Family Process 23(1), 11–17. Suomenkielinen käännös Vastustuksen kuolema, Perheterapia, 1a/88.
• Wampold, B. E., & Imel, Z. E. (2015). The great psychotherapy debate: The evidence for what makes psychotherapy work (2nd ed.). Routledge.