John Hendenin kaksipäiväinen workshop
Koulutus on kaksipäiväinen. Ensimmäisenä päivänä perehdytään ratkaisukeskeisen työskentelytavan keinoihin vähentää asiakkaiden toivottomuutta ja itsemurhariskiä.
Osallistujat tutustuvat työkalupakkiin, joka soveltuu nimenomaan itsetuhoisten asiakkaiden auttamiseen ja samalla terveydenhuollon henkilökunnalle aiheutuvan psyykkisen kuormituksen pienentämiseen.
Toisena päivänä perehdytään trauman hoitoon ratkaisukeskeisestä näkökulmasta. Työskentelyotteen erilaiset tekniikat ovat osoittautuneet tehokkaiksi myös tämän problematiikan kohdalla. Ne ovat sovellettavissa esimerkiksi sellaisille vakaville trauma- ja stressialueille kuten joukkoampuminen, terrori-iskut, luonnonkatastrofit, posttraumaattiset stressireaktiot, liikenneonnettomuudet, raiskaukset ja kuolemantapaukset.
Kouluttajasta
John Henden on kansainvälisesti tunnettu ratkaisukeskeisen terapian ja organisaatioiden kehittämisen kouluttaja. Hän on tehnyt pitkän työuran Britannian julkisessa terveydenhuollossa NHS:ssä sekä rivityöntekijänä että esimiestyössä. Lisää tietoa Hendenistä löydät täältä.
John Henden on vieraillut Suomessa kouluttamassa useita kertoja. Johnin opetustapa on selkeä ja osallistava. Hän puhuu selkeää englantia ja jäsentää asiat loogisiksi kokonaisuuksiksi tarjoten osallistujille käytännöllisiä työkaluja haastavien asiakastilanteiden kohtaamiseen.
Henden on kirjoittanut myös useita kirjoja, joista mainittakoon itsemurhavaarassa olevien ihmisten auttamista käsittelevä Preventing Suicide: the Solution Focused Approach sekä ratkaisukeskeistä traumaterapiaa käsittelevä käytännönläheinen kirja What it Takes to Thrive; techniques for severe trauma & stress recovery. Näitä kirjoja Henden tuo mukanaan käteismyyntiin. Kirjoja on saatavissa rajoitettu erä.
Koulutuksen toteutus
Tämä kaksipäiväinen koulutus toteutetaan läsnäopetuksena. Koulutuskieli on englanti. Tarvittaessa suomenkieliset kouluttajamme auttavat välittämään kysymyksiä kouluttajalla englanniksi. Ilmoittautuneille lähetetään sähköpostiin koulutusta edeltävällä viikolla koulutuskutsu.
Ajankohta
17.-18.10.2024, klo 9.00-15.45.
Paikka
Karjalatalo, Käpylänkuja 1, Helsinki
Hinta
160,00 € (hintaan lisätään kulloinkin voimassa oleva yleinen arvonlisävero)
Ilmoittautuminen
Koulutus on täynnä.
Peruutusehdot
Ilmoittautuminen on sitova. Alkuperäisen koulutukseen osallistujan voi veloituksetta vaihtaa ennen koulutusta ilmoittamalla korvaava osallistuja toimistoomme, toimisto@lti.fi. Sairastapauksissa palautamme koulutusmaksun lääkärintodistusta vastaan.